Anu.jpeg

Mitä ravintoterapeutti ajattelee kollageenilisästä?

Ravintoterapeutti Anu, 50, on hiljattain aloittanut The Solution -kollageenilisän käytön. Mitä ajatuksia tuote ja sen tuomat tulokset herättävät?

Anu, 50, on lohjalainen freelance-toimittaja, dipl. ravintoterapeutti sekä intohimoinen liikkuja. Hän halusi lähteä ennakkoluulottomasti testaamaan The Solution -kollageenilisää ja seuraamaan mitä muutoksia se hänen ihossaan voisi tuoda mukanaan. Lue haastattelusta kuinka hän huolehtii itsestään ja mitä ajatuksia kollageenilisä herättää osana päivittäistä ihonhoitorutiinia.

Miten suhtaudut kauneuteen ja ihonhoitoon?

Olen tunnollinen hoitamaan ihoani. Iltaisin pesen aina meikit pois, ja aamuisin huuhtelen kasvot vedellä. Koitan käyttää paljon luonnonmukaisia hoitotuotteita. Silloin tällöin kuorin ihoni ja käytän naamioita. Käyn myös säännöllisesti kosmetologilla mm. laitehoidoissa. Uskon myös, että olen mitä syön eli myös ruoalla on iso merkitys siihen, miltä iho näyttää ja tuntuu.  

Miten päädyit kokeilemaan kollageenilisää ja mikä siinä kiinnosti?

Dipl. ravintoterapeuttina minua kiinnostaa kokeilla uusia tuotteita ja kuinka ne toimivat.

Miten nopeasti näit tuloksia?

On hieman vaikeaa sanoa mitään ajanjaksoa, mutta muutamien kuukausien aikana laitoin merkille, että iho on huomattavan hyvässä kunnossa ja talveen nähden kosteutetumman oloinen.

Mikä on saanut jatkamaan tuotteen parissa? 

Terveystuotealan ammattilaisena tiedän, että mitään oikotietä minkään tuotteen parissa ei ole. Tiedän myös, että useimpia tuotteita täytyy käyttää useampi kuukausi, että niistä saa tuloksia. Koska tuote oli neutraalin makuinen ja miellyttävä käyttää, oli sen käyttöä helppo jatkaa. Olen käyttänyt tuotetta yli puoli vuotta. Parhaimmat tulokset saa juurikin jatkuvassa käytössä. 

Anu_juonteet.jpg

Anu kävi Visia-ihoanalyysissa ennen tuotteen käyttöä ja puoli vuotta tuotetta käytettyään (aikavälillä lokakuu 2022-huhtikuu 2023). Erityisesti juonteissa tapahtui tässä ajassa positiivinen muutos yli 20% aiempiin tuloksiin nähden. Ylhäällä kuva juonteista ja alhaalla ihon rakenteesta. Visia-analyysin teki Skinmed-ihonhoitoklinikka.

Anu_rakennemuutos.jpg

Kenelle suosittelisit kollageenilisää?

Suosittelisin tuotetta sekä ennaltaehkäisevästi ikääntymisen merkkejä vastaan, että oman ikäisilleni 50-vuotiaille henkilöille. Samoin jos iho on kuiva ja siinä on herkästi juonteita, niin kannattaa kokeilla tuotetta.  

imagetxf2j.png

Visia-ihoanalyysin mukaan Anun ihon ikä oli 42 vuotta, kun hänen oikea ikänsä oli kuvaushetkellä 49 vuotta.

Mitä apua olet saanut The Solution -tuotteesta?

Ihoni on paremmassa kunnossa kuin koskaan! Toki syön suhteellisen terveellisesti, juon paljon vettä, ulkoilen, liikun ja nukun riittävästi. Mutta ainakin pienet juonteet olivat Visia-ihoanalyysin mukaan pienentyneet.  

Tuotteen paras puoli on sen helppokäyttöisyys: sekoittuu helposti veteen tai vaikka smoothieen. Se maistuu neutraalille ja on helppo ottaa osaksi aamurutiinia. Itse sekoitan pussin sisällön vain huoneenlämpöiseen veteen ja nautin sellaisenaan. Pieniä annospusseja on myös helppo pitää matkoilla mukana, koska toimittajan työni myötä matkustan paljon. 

Miten suhtaudut vanhenemiseen?

Minulla oli suurempi ikäkriisi 40-vuotiaana, kuin nyt 50-vuotiaana. Jostain syystä ihoni näyttää nyt paremmalta kuin ehkä koskaan. Sillä todellakin on merkitystä kun hoidamme ihoamme - onhan se suurin elimemme. Ikä on kuitenkin vain numeroita: miksi taistella tuulimyllyjä vastaan, kun ikää tulee joka tapauksessa meille kaikille lisää. Ikä on pikemminkin mielentila kuin vanhenemista - asenne ratkaisee. 

Mitä kauneus merkitsee sinulle?

Koen, että kanssaihmisiäkin kohtaan on mukava näyttää hyvälle ja pitää itsestä huolta, mutta terveys ennen kaikkea. Toki tykkään siitä, että hiukset näyttävät hyvälle ja iho on kuulas, mutta tärkeintä on voida hyvin sisäisesti. Ulkoisilla asioilla ei voi pidemmän päälle kompensoida sisäistä pahaa oloa. 

Miten huolehdit itsestäsi?

Kokonaisvaltaisesti - syön 80/20 periaatteella (80% terveellisesti ja 20% voi löysätä), juon paljon suodatettua vettä, liikun 5-6- kertaa viikossa yhdistäen lihaskuntotreeniä ja aerobista, talvisin avantouin, rakastan saunomista, ulkoilen paljon ja nukun vähintään 8 tuntia yössä.  

Mihin olet tyytyväinen ihossasi?

Ihon sileyteen ja kuulauteen sekä värin tasaisuuteen. Rusketun myös helposti eli en pala herkästi auringossa, mikä on sinänsä hyvä asia.

Minkä neuvon antaisit nuoremmalle itsellesi? Mitä toivoisit vanhenemisen suhteen?

Älä oleile niin paljon auringossa (rakastan aurinkoa ja auringossa olemista). Pese meikit aina pois juhlien jälkeen äläkä juhli niin paljon :) Toivoisin, että voisin vanheta ennen kaikkea terveenä ja että liikuntakyky sekä muisti pelaisivat loppuun saakka. 

 

Asiakaskokemuksia – Toimiiko kollageenijauhe ihonhoidossa?

Pyysimme eri-ikäisiä asiakkaitamme kertomaan omin sanoin, millaisia kokemuksia heillä on The Solution™ -kollageenin käytöstä. Mitä hyötyä kollageenista on iholle?