img_0880.jpg

Kokonaisvaltainen kauneudenhoito kannattaa!

Hurmaava mainoskasvomme bloggaaja, radiojuontaja ja TV-kasvo Jenni Alexandrova 38, on vakiinnuttanut The Solution-kollageenilisän omiin kauneusrutiineihinsa.

”Olen siinä mielessä säntillinen nainen, että en mene koskaan meikit naamassa nukkumaan. Opin nimittäin jo teininä, että ihmisen lisäksi myös ihon täytyy hengähtää. Meikin pesun jälkeen laitan kasvoille seerumin ja sen päälle A-vitamiinia sisältävän voiteen. Käytän pari kertaa viikossa kosteuttavaa naamiota sekä mekaanisesti ihoa kuorivaa maskia. En siis koskaan hankaa ihoani kuorinnalla, jossa on rakeita. Aamulla pesen kasvot kylmällä vedellä ja levitän sen jälkeen iholle seerumin. Sitä seuraa sama A-vitamiinivoide kuin illallakin. Sen jälkeen nautin The Solution-kollageenin, yleensä veden seassa, meikkaan, käherrän tukkani ja lähden töihin. Voisin tehdä tämän kaiken silmät kiinni!

Uskon, että hyvä olo säteilee kauneutena. Siksi pidän huolta itsestäni kokonaisvaltaisesti aina kun se on mahdollista. Saunon paljon, sähkölaskun mukaan ihan liikaakin! Juon vettä aina kun janottaa ja pyrin välttämään huonoja hiilareita. Tykkään myös käydä pitkillä kävelylenkeillä. Etenkin saunassa koen uudistuvani. Saunominen on minulle terapiaa! En kuitenkaan kiellä itseltäni mitään. Jos joku päivä tekee mieli vetää pitsaa, irtokarkkeja ja viiniä, minähän vedän. Luotan myös siihen, että keho kertoo tarpeensa.”

Tutustu Jennin blogiin ja lue lisää hänen kokemuksistaan The Solution-kollageenista täältä.

Jenni Alexandrova, 42, ei stressaa ikääntymisestä

Juontaja Jenni Alexandrova, 42, on vakiinnuttanut The Solution -kollageenilisän kauneusrutiineihinsa jo vuosien ajan. Lue kuinka tämä kadehdittavan upealla iholla varustettu sisäisen kauneuden lähettiläs hoitaa ihoaan, ja mitä hän ajattelee vanhenemisesta.