1650x1100_Pia-Dahlman-kasvokuva.jpg

Ihoanalyysin tulokset yllättivät

Pia Dahlman yllättyi positiivisesti kollageenitestijakson muutoksista.

Pia Dahlman kirjoittaa blogissaan suhtautuvansa lähtökohtaisesti skeptisesti kaikkeen ja tarvitsevansa kovia todisteita.

Hän testasi Oslo Skin Labin The Solution™ -kollageenivalmistetta kahden kuukauden ajan. Ennen kollageenivalmisteen käytön aloittamista Pia kävi Visia-ihoanalyysissa itse valitsemassaan hoitolassa. Mittauksella analysoitiin ihon laatua, ryppyjä ja juonteita, ihohuokosia ja auringon aiheuttamia vaurioita. Ihoanalyysi toistettiin kollageenivalmisteen kahden kuukauden mittaisen testijakson päätyttyä.

Kollageenivalmisteen käyttö on helppoa, eikä se onneksi maistu miltään. Oslo Skin Labin The Solution™ -kollageenivalmisteen käytön lisäksi ei testiajanjaksona tehty muita muutoksia ihonhoitorutiineihin eikä ruokavalioon.

Pia nautti valmisteen sekoittamalla annospussillisen jauhetta veteen joka aamu, hänelle myös tuotteen mauttomuus oli tärkeää.

Jo kuukauden käytön jälkeen hän koki ihonsa tuntuvan tasaisemmalta, eikä tyynyn jättämä painuma poskessa enää viipynyt aamiaista pidemmälle päivään.

Kahdessa kuukaudessa yli 30 % vähemmän ryppyjä

Pia Dahlman piti ihoanalyysin tuloksia mielenkiintoisina. Kesään ajoittunut testijakso näkyi tuloksissa; auringon aiheuttamat vauriot olivat lisääntyneet aiempaan analyysiin verrattuna. Epäpuhtauksien ja ihohuokosten määrä oli pysynyt ennallaan – seikka, josta Pia oli iloinen, vaikkei se sinällään ollutkaan mikään yllätys, koska samanhan pystyi peilikin kertomaan.

Ihon kimmoisuuden havainnoiminen on jo selvästi hankalampaa, ja siinä tulokset yllättivät. Ihoanalyysin mukaan ryppyjen ja juonteiden määrä oli kahden kuukauden aikana vähentynyt yli 30 %:lla. 

– Ero on niin suuri, ettei sitä selitetä mittausvirheillä. Pakko se on uskoa, kirjoittaa Pia blogissaan. – Sisäistä kauneutta voi buustata monella tapaa. Suosittelen kokeilemaan niin sitä perinteistä kuin tätä modernimpaakin!

Lue lisää Pia Dahlmanin kokemuksista Oslo Skin Labin The Solution™ -kollageenivalmisteen käytöstä Muotikuiskaaja-blogissa.

Seuraa Piaa Instassa.