OSL_b6_1140x600_1021_FI.jpg

Ihoa kannattaa buustata sisäisesti

Me kaikki tiedämme, että ravinnolla on vaikutus hyvinvointiimme ja ulkonäköömme. Tasapainoinen ja terveellinen ruokavalio on avain terveeseen elämään, ja se luo myös pohjan hyvinvoivalle ja freesille iholle.

- On täysin samantekevää, miten paljon aikaa ja rahaa käytät ihonhoitoosi, mikäli ihosi ei saa käyttöönsä tarvitsemiaan rakennuspalikoita. Nämä rakennusaineet ihon on saatava sisäisesti, kertoo ihoterapeutti Anne Berit Eide oslolaiselta ihonhoitoklinikalta. Hänellä on työstään jo 30 vuoden kokemus.

Voidaksemme hyvin on meidän saatava ravinnostamme riittävästi vitamiineja ja mineraaleja. Siksi on tärkeää syödä paljon hedelmiä, vihanneksia ja terveellisiä rasvahappoja. Samanaikaisesti on kuitenkin myös tiedettävä, mitä ruoka-aineita on syytä välttää. Huonot ruokailutottumukset saavat kehoomme ja ihosoluihimme syntymään helpommin tulehduksia. Samalla ihomme menettää kiinteyttään ja kykyään sitoa itseensä kosteutta, joka taas osaltaan saa ihomme ikääntymään nopeammin ulkoisesti. Teollisesti prosessoitua ruokaa tulisi välttää, samoin kuin korkean glykeemisen indeksin ruokaa, joka saa verensokerimme heilahtelemaan.

Antioksidanttien runsas nauttiminen on sen sijaan enemmän kuin suotavaa. Antioksidantit neutraloivat haitallisia aineita, joita vapautuu elimistömme kuluttaessa happea, ja joiden määrä lisääntyy altistuessamme esimerkiksi stressille tai epäpuhtauksille. Näitä haitallisia aineita kutsutaan vapaiksi radikaaleiksi: ne vahingoittavat ihoamme sisältäpäin samalla kun ikääntyminen kiihtyy.

Hyvän ihon kunnossapito alkaa siis jo ruokakaupasta. Ostoskoriin kannattaa valita värikkäitä vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä ja kalaa. Pinaatissa on paljon hyviä ravinteita iholle, muun muassa E-vitamiinia, tärkeää antioksidanttia. Avokadosta, parsakaalista ja munasta saamme A-vitamiinia. Myös C-vitamiini on tärkeää iholle: se auttaa ihoa kollageenin muodostamisessa. C-vitamiini on antioksidantti, jota on runsaasti esimerkiksi sitrushedelmissä.

Älä myöskään unohda terveellisten rasvahappojen merkitystä ihollesi – ne antavat ihollesi kosteutta sisältäpäin. Hyviä rasvahappoja on erityisesti rasvaisessa kalassa.

- Sisältäpäin saatava kosteus tasoittaa juonteita ja saa aikaan sileämmän ihon, kertoo Anne Berit Eide. Ihon buustaamiseen tarvittavien tärkeiden ravintoaineiden saantia voi täydentää ravintolisällä. Oslo Skin Labin The Basics Essential Skin Nutrition -valmisteen kapselit ovat täynnä vitamiineja, mineraaleja ja rasvahappoja, joita ihosi tarvitsee säkenöidäkseen ja voidakseen hyvin. 

The Basics sisältää A-, D-, C- ja E-vitamiinia ja biotiinia sekä rasvahappoja kalmariöljystä. Yhdessä ne suojaavat ihoasi ja tekevät ihostasi vahvemman sisältäpäin.

Terveen ihon tärkeät vitamiinit:

  • A-vitamiini edistää ihon pysymistä normaalina
  • C-vitamiini edistää normaalia kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten
  • Biotiini edistää ihon pysymistä normaalina