Kasvikset kolmella dipillä

Valmista herkkuvati suosikkikasviksistasi! Pilko esimerkiksi porkkanaa, parsakaalia, kukkakaalia, selleriä, kurkkua - mitä ikinä haluat. Valmista kasviksille kolme herkullista dippiä, niin juhlat voivat alkaa.

’Ennen ja jälkeen’ – mitä kollageenilisä voi saada aikaan ihonhoidossa?

Oslo Skin Lab on ylpeä The Solution™ -kollageenin tehon todentavista kliinisistä tutkimuksista, joissa ihon kiinteyden nähtiin lisääntyneen ja juonteiden madaltuneen jo kahdeksassa viikossa. Mutta miltä vaikutukset näyttävät iholla?

Elämäntapamuutoksen tehnyt Claudia: terveys ja kauneus lähtevät sisältä

Asiakaskokemukset ja tarinat ovat meille erittäin tärkeitä: kannustamme jäseniämme kaikkialla jakamaan kokemuksensa tuotteidemme parissa. Tiimimme Hollannissa halusi jakaa Claudian (53) tarinan meidän kaikkien kanssa.

Nice cream-jäätelö pistaasilla ja inkiväärillä

Lämmin kausi lähestyy ja mikä muu olisikaan parempi tapa ottaa lämpö vastaan kuin jäätelö! Koska kesällä tulee helposti herkuteltua muutenkin, loimme terveellisemmän vaihtoehdon klassiselle jäätelölle: kokeile tätä vegaanista ja proteiinirikasta nice cream -reseptiä!

Vireyttä aamuihin Saaran vinkeillä!

Aloita aamusi lempeästi pilatesohjaaja Saara Sahrmanin tapaan.

Mitä on kollageeni?

Kollageeni tuntuu olevan kuuma puheenaihe ihonhoitopiireissä ja saa osakseen mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kokosimme tähän juttuun yhdeksän yleisintä kysymystä kollageenista vastauksineen: tässä kaikki mitä sinun tulee tietää proteiinista nimeltä kollageeni.

Kikhernepannukakut

Pienet ja helpot pannukakut sopivat täydellisesti niin arkeen kuin juhlaan. Täytä nämä suolaiset pannukakut suosikkitäytteelläsi ja nauti!

Keveästi kevääseen – pääsiäisenä voi herkutella fiksusti

Pääsiäisjuhliin liittyy usein monia makeita herkkuja. Olipa kyseessä suklaamuna, mämmi tai pasha, olemme melko varmoja, että tulet herkuttelemaan useammin kuin kerran pääsiäisen aikana! Vaikka kannustammekin nauttimaan kaikkia suosikkiherkkujasi kohtuudella, on hyvä pitää mielessä, että liiallinen sokerin syöminen voi saada olon väsyneeksi ja raskaaksi, ja sillä voi olla haitallisia terveysvaikutuksia - mikä saattaa näkyä myös ihon kunnossa.

Tutustu Noora Hautakankaan ihonhoitorutiiniin

Relove-ketjun yrittäjänä mainetta niittänyt Noora Hautakangas, 40, nauttii kun elämässä riittää vauhtia ja tapahtumia. Kiireinen aikataulu on kuitenkin asettanut haasteita oman ajan löytämiseen ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Lue miksi Noora kiinnostui kokeilemaan The Solution -kollageenilisää ja mitä se on tuonut ihonhoitorutiiniin hektisen arjen keskelle.

Didem on luottanut kollageenilisään jo yli neljän vuoden ajan

Didem Özgün, 36, on vaikuttaja ja digitaalisen sisällön tuottaja, joka on tyytyväinen ihossaan erityisesti sen hehkuun ja tasaisuuteen. Hän on käyttänyt The Solution -kollageenilisää nyt neljän vuoden ajan eikä loppua näy: ”Tulokset puhuvat puolestaan, joten käytön lopettaminen ei ole käynyt edes mielessä.”

Terveellinen punajuuripizza

Me kaikki rakastamme pizzaa, mutta tiedämme myös, ettei sitä ole terveellistä syödä useita kertoja viikossa. Onneksi nykyään pizzasta löytyy myös terveellisempiä versioita - ja meillä on sinulle herkullinen resepti, josta löytyy punajuurta, aurinkokuivattua tomaattia, hummusta ja avokadoa. Kokeile ja nauti!

Senay, 36, luottaa ammattilaisena kokonaisvaltaiseen ihonhoitoon

Senay Coco, 36, on kolmen lapsen äiti, ja toimii muun muassa maskeeraajana, kosmetologina sekä kouluttajana. Hän tutustui The Solution -kollageenilisään saadessaan tuotteesta vinkin ystävältään ja tykästyi sen tuomiin tuloksiin sekä helppouteen.

Raakel, 56: helppo rutiini vei mennessään

Raakel Lignell on 56-vuotias kulttuurialan moniottelija, äiti ja isoäiti. Arjen pienet omat hetket ovat luksusta, ja hän on löytänyt Oslo Skin Labin kollageenilisästä helpon rutiinin arkeensa.

Tuloksellista ihonhoitoa pintaa syvemmältä

Jenni Alexandrova tutustuu VISIA-ihoanalyysiin ja haastattelee ihonhoidon ammattilaista Oslo Skin Lab x Skinmed Helsinki -yhteistyön tiimoilta.

Lämmin salaatti punajuurella ja maa-artisokalla

Oikeat vitamiinit, mineraalit ja hyvät rasvahapot auttavat ihoasi saamaan oikeanlaista ravintoa. Testaa tätä herkullista lämmintä salaattia!

Aninen & Cecilien haastattelu Vogue-lehdessä!

Oslo Skin Labin perustaja ja CMO Cecilie Nordstrøm, sekä Oslo Skin Labin globaali brändilähettiläs, tanskalainen muotisuunnittelija Anine Bing, antoivat yksinoikeudella haastattelun tšekkiläiselle Vogue-lehdelle. Saimme iloksemme luvan jakaa haastattelun myös asiakkaillemme.

Melissa, 39, sai näkyviä tuloksia kollageenilisällä

"Näen suuren eron sekä ihon kimmoisuudessa, mutta myös eloisuudessa ja hehkussa."

Kokonaisvaltainen ihonhoitorutiini

Aloita uusi ihonhoitorutiini ja hoida ihosi tarpeita sisältä ulospäin! Oslo Skin Lab -tuoteperhe huolehtii ihostasi kokonaisvaltaisesti.

Leena, 51, luotti ystävän vinkkiin eikä ole katunut

Laadukkaiden tuotteiden ja rutiinien ansiosta entisen lentoemännän, Leenan (51), iho on pysynyt loistavassa kunnossa vaativan työn erityisesti iholle tuomasta rasituksesta huolimatta. Niinpä Leena ei ollut uskoa silmiään nähtyään ihon kunnon parantuvan entisestään hänen huomioituaan myös sisäisen ihonhoidon The Solution -kollageenivalmisteen muodossa.

Aika uudistaa aamupuuro

Riippumatta siitä, liittyykö uudenvuodenlupaukseesi terveellisempi ruokavalio tai elämäntapa, tämä puuro on kokeilemisen arvoinen. Kun lisäät joukkoon päivittäisen annoksesi The Solution -kollageenia, se hoitaa myös hipiääsi. Tämän puuron juju on monipuolisissa lisukkeissa ja mantelimaidon pehmeässä maussa. Pidä nälkä loitolla ja iho kunnossa tällä ravitsevalla reseptillä.

Katsaus kuluneeseen vuoteen

On aika muistella tapahtumarikasta vuotta ja kääntää katseet tulevaan - lue Oslo Skin Labin perustajan, Cecilie Nordstrømin, ajatuksia vuoden vaihteesta!

Kuusi ideaa juhlakauden koristeluihin

Kierrätä The Solution -laatikoiden ympäriltä löytämäsi hienot kartonkinauhat ja luo niistä vinkkiemme avulla juhlakauden kauneimmat koristeet!

Alkoholiton glögi joulun rientoihin

Glögi on ehdoton juhlajuoma joulun alla, mutta sen voi tarjoilla myös alkoholittomana. Tässä resepti maittavaan ja taivaalliselta tuoksuvaan alkoholittomaan glögiimme! Nauti glögiperinteestä tavalla, josta kehosikin on mielissään!

Rentouttavat iltarituaalit

Vinkkejä stressittömään oloon ja laadukkaaseen uneen. Löydä sisäinen tyyneytesi ennen kuin hektinen joulusesonki alkaa!

Ihonhoitovinkit talveen

Iho on talvella usein piilossa lämpimien vaatteiden alla - muistathan kuitenkin huolehtia siitä! Lämpötilojen vaihtelu tuo nimittäin usein mukanaan kuivan ja kutiavan ihon.

Hash brown kurkumalla

Tässä maukkaassa reseptissä sekoitetaan kurkuma raastettuun perunaan. Hash brownit tuovat mukavaa vaihtelua aamiaispöytään kaurapuuron, jogurtin tai paahtoleivän sijaan.

Taivaallinen chia-vanukas

Kaipaatko jotain terveellistä herkkua viikonlopun aamiaispöytään? Kokeile tätä chia-vanukasta!

Hemmotteluvinkkejä syksyyn

Syksyn pimeys on asettunut yllemme ja päivät lyhenevät entisestään. Nyt on entistä tärkeämpää varata aikaa akkujen lataamiseen ja itsensä hemmotteluun!

Kaunis punajuurilatte

Vaaleanpunaisen kuukauden kunniaksi haluamme jakaa kanssasi tämän pinkin reseptin. Yllätä ystävä huikean kauniilla ja herkullisella punajuurilatella!

Parsakaalisalaatti rapeilla kikherneillä

Vuodenajan vaihtuessa syksyyn, saatamme huomata kaipaamamme lämmintä lohturuokaa, kuitenkin vielä nauttien kevyitä ja tuoreita kesän makuja. Tämä parsakaalisalaatti on loistava sekoitus molempia - raikasta ja ravitsevaa, mutta kuitenkin ruokaisa vaihtoehto, joka on täynnä syksyn makuja. Kokeile itse - tämä helppo resepti sopii arki-iltojen pelastukseksi tai juhlapöydän lisukkeeksi!

Tehokasta ja helppoa ihonhoitoa – sisältäpäin

Ihon sisäisen hoitamisen tuoma etu on selkeä: tulokset näkyvät kauttaaltaan sillä vaikutuksista hyötyy iho niin kasvoilla kuin vartalossakin.

8 faktaa kollageenista

Sana "kollageeni" tulee kreikan sanasta "kólla", joka tarkoittaa liimaa - tämä kuvastaa hyvin myös sitä, kuinka kollageeni toimii ihossa. Lue alta hauskat ja hyödylliset faktat kollageenista!

Satokauden omenatuorepuuro

Satokausikalenteri loi Oslo Skin Labille tämän ihanan Overnight Oats -reseptin satokauden herkuista! Monille tuttu tuorepuuro maustetaan nyt sesongin omenoilla, hampunsiemenillä sekä ihoa heleyttävällä The Solution -kollageenijauheella. Muokkaa ohjetta sesongin ja maun mukaan ja vaihda omena vaikka päärynöihin, kirsikoihin tai luumuihin.

3 vinkkiä rentoutumiseen

Vielä ehtii hetken nauttia pitkistä kesäilloista ennen syyssateita! Kokeile esimerkiksi joogaa puistossa, tai miten olisi illallinen ystävien seurassa parvekkeella tai puutarhassa? Aikataulujen pyörteissä on tärkeää varata aikaa itselleen - oma aika auttaa sinua pysähtymään ja pysymään tasapainossa arjen kiireiden keskellä. Kuinka siis varmistaa, että saat ladattua akkuja riittävästi? Lue suosikkivinkkimme!

Optimoi ja säilytä kesäihon terve hehku

Aurinko ja lämmin sää tuovat mukanaan joukon ihonhoitoon liittyviä haasteita. Kesällä ihosi saattaa kaivata kevyempää geeliä tai seerumia, verrattuna talvikaudella täyteläisiin voiteisiin. Vaikka aurinkosuojatuotteen tulisi olla osa ihonhoitorutiinia ympäri vuoden, se on välttämättömyys erityisesti kesällä, mikäli olet ulkona auringossa koko päivän. Lue vinkit, joilla huolehdit ihon hyvinvoinnista ja ylläpidät ihon hehkua läpi loppukesän!

Christina, 62, kertoo raikkaan olemuksensa salaisuuden

Kuinka säilyttää ihon luontainen kauneus ja hehku läpi vuosien? Christina, 62, on käyttänyt kollageenilisää nyt kahden vuoden ajan, ja on tyytyväinen ihossaan erityisesti sen tasaisuuteen. Lue Christinan vinkit kokonaisvaltaiseen ihonhoitorutiiniin, hyvinvointiin ja ikääntymiseen.

Nina, 54, luottaa sisältä alkavaan kauneuteen

Seinäjokelainen Nina ollut Oslo Skin Labin asiakas jo usean vuoden ajan. Sisustussuunnittelijana ja esteetikkona hän nauttii ja herkistyy kaikesta kauniista ympärillään: luonnosta, merestä, musiikista, syysmyrskyistä sekä viljan tuoksusta. Akkujen latauspiste ja inspiraation lähde löytyy meren rannalta, jossa hänellä on myös punainen mökki ja perunamaa. Me insipiroiduimme Ninan ajatuksista vanhenemisen ja itsestä huolehtimisen suhteen.

Kosmetologi Marian, 36, vinkit kokonaisvaltaiseen ihonhoitoon

Ihon syvimpiin kerroksiin pystyt vaikuttamaan sillä mitä syöt, sanoo Maria Rantanen, Cidesco- kosmetologi ja fytonomi. Ihon kokonaisvaltainen hoitaminen on aina kiinnostanut Mariaa. Mistä ihanteellinen ihonhoitorutiini koostuu ammattilaisen näkökulmasta? Lue alta Marian vinkit.

Anine Bing x Oslo Skin Lab

Olemme iloisia ja ylpeitä voidessamme esitellä Anine Bingin uutena globaalina brändilähettiläänämme! Anine edustaa kaikkea sitä, mitä Oslo Skin Lab edustaa: luovuutta, tyyliä, innovatiivista lähestymistapaa ja luonnollista kauneutta - myös näistä syistä hän ihastui Oslo Skin Labiin. Lue koko tarina!

Jenni Alexandrova, 42, ei stressaa ikääntymisestä

Juontaja Jenni Alexandrova, 42, on vakiinnuttanut The Solution -kollageenilisän kauneusrutiineihinsa jo vuosien ajan. Lue kuinka tämä kadehdittavan upealla iholla varustettu sisäisen kauneuden lähettiläs hoitaa ihoaan, ja mitä hän ajattelee vanhenemisesta.

Kesäiset reseptit kauneuspiknikille

Panosta piknik-eväisiin Virpi Mikkosen (Instagram @vanelja) kauniin kesäisillä resepteillä. Nämä sokerittomat herkut vievät kielen mennessään, hivelevät silmää ja hellivät ihoa.

Grillattu sydänsalaatti pistaasikastikkeella

Elokuu on kesän viimeinen kuukausi, ja kesätunnelmaa on edelleen ilmassa vaikka lomasi olisikin jo ohi! Grillaus on loistava tapa nauttia hyvää ruokaa ulkona, ja se voi olla myös varsin terveellistä. Tämä grillattu sydänsalaatti sopii mainiosti lisukkeeksi tai alkupalaksi grillatessa, mutta se ei vaadi grilliä ollakseen herkullinen!

Suojaa iho auringon haittavaikutuksilta näillä yksinkertaisilla toimenpiteillä

Auringonpaiste saattaa tuoda hetkessä mieleen onnellisia muistoja lapsuuden kesistä, mutta jos unohdut aurinkoon unelmoimaan, se polttaa ihosi yhtä nopeasti. On yleisesti tiedossa, että aurinko on loistava D-vitamiinin lähde, joka auttaa immuunijärjestelmääsi toimimaan normaalisti, mutta samalla se on ihon pahin vihollinen.

Seitsemän vinkkiä kesäiholle

Kesä lähestyy kovaa vauhtia. Jotta et tulisi yllätetyksi kun lämpö pakottaa vähentämään vaatekerroksia, olemme koonneet tähän seitsemän hyvää tapaa aloittaa kesäkauteen valmistautuminen.

Kevyt ja puhdistava viherpasta

Testaa tätä ravintorikasta ja keväistä pastaa, joka on täynnä elimistöä puhdistavia ainesosia. Lisäksi se jättää olosi kevyeksi, sillä tavallinen pasta korvataan kesäkurpitsanuudeleilla. Annos on myös täynnä kuitua, terveellisiä rasvoja ja A-, C- ja K-vitamiinia, joten makuhermojesi lisäksi myös ihosi kiittää sinua tästä mainiosta arkiateriasta!

Rypyt madaltuivat 59% viiden kuukauden jälkeen

Hollantilainen TV-kasvo Renate Gerschtanowitz on tyytyväinen loistaviin tuloksiin, joita hän on saavuttanut ihollaan sen jälkeen, kun hän aloitti Oslo Skin Lab® The Solution ™ Beauty -kollageenijauheen käytön.

Juhlavuoden haastattelu

Oslo Skin Lab lanseerasi The Solution™ -kollageenin Pohjoismaissa viisi vuotta sitten, ja sen jälkeen on tapahtunut paljon. Mistä kaikki alkoi? Tapaa Oslo Skin Labin perustaja!

Onnea pääpalkinnon voittajalle!

Inspiroidu Jenni Alexandrovan aamurutiineista

Mikä on kiireettömien aamujen ja huolettoman kauneuden salaisuus? Kurkkaa kanssamme Jenni Alexandrovan aamurutiineihin, ja poimi talteen parhaat vinkit rauhallisen aamutunnelman luomiseen sekä nopean ehostuksen tekoon.

Kosmetologin vinkit: Päivitä ihonhoito talvesta kevääseen

Kevään kynnyksellä on aika päivittää ihonhoitorutiini ajan tasalle.

Ihoystävällinen arkimenu

Oletkin ehkä pistänyt merkille, että me Oslo Skin Labilla puhumme usein ruokavalion merkityksestä iholle, mutta tiedostamme myös miten haastavaa voi olla suunnitella terveelliset ateriat koko viikolle kiireisen arjen keskellä. Tätä taakkaa helpottaaksemme kokosimme listan herkullisista arkiruoista, joita myös ihosi rakastaa.

Neljä naista testasi kollageenia neljän kuukauden ajan

Onko kollageenilisän käytöllä vaikutusta ihoon? Neljän naisen testiryhmä kokeili Oslo Skin Labin The Solution ihonhoitoon tarkoitettua kollageenivalmistetta neljän kuukauden ajan käyden ihoanalyysissa ennen ja jälkeen testijakson. Lue yllättävät testitulokset.

Vinkkejä ihon huomioimiseen ruokavaliossa

Ruokavaliolla voi olla suurikin vaikutus ihoosi. Tässä 9 ravintoon liittyvää vinkkiä, joita ihosi rakastaa!

Täytetyt paprikat Välimeren tapaan

Herkullinen resepti täynnä C-vitamiinia ja antioksidantteja!

Haastattelu Oslo Skin Labin oman Cecilie Nordstrømin kanssa

Cecilie Nordstrøm on Oslo Skin Labin perustaja ja CMO. Toimistossa hänet tunnetaan luovana markkinoijana ja kannustavana johtajana. Juttelimme hänen urastaan ja taustastaan terveys- ja kauneuslisäravinteiden parissa, miten hänen kokemuksensa alalta vaikuttaa hänen elämäntyyliinsä ja mitä hän oppinut vuosien varrella.

Karoliinan ihon ikä väheni 3 vuotta kollageenin käytön myötä

Karoliina Pentikäinen aloitti The Solution -kollageenin käytön keskellä kiireisiä ruuhkavuosia. Hän kävi ihoanalyysissa ennen aloittamista ja uudelleen kahden kuukauden käytön jälkeen. Tulokset olivat selkeät! Vieraskynä-artikkelissa Karoliina kertoo omista samaistuttavista kokemuksistaan.

Terveellinen ja herkullinen Chia-marjahillo

Tämä yksinkertainen mutta herkullinen chia-marjahillo on täynnä ihoasi ravitsevia ainesosia!

Keskity itseesi - 3 vinkkiä

Juhlitpa ystävänpäivää sitten ystäviesi tai mielitiettysi kanssa, on tärkeää muistaa raivata kalenterista tilaa myös itsellesi!

Renée Toftin haastattelu: Aamurutiinit, talviuinti ja uudenvuodenlupaukset

Entisestä huippumallista ja nykyisestä kirjailijasta, ohjaajasta ja psykologista, Renée Toftista tuli yksi Oslo Skin Labin Tanskan lähettiläis käytettyään The Solution -kollageenilisää kahdeksan kuukautta.

Vinkit vuoden aloitukseen itsemyötätuntoa harjoittamalla

Itsemyötätuntoa kannattaa jokaisen harjoitella. Kokosimme vinkit lempeään vuoden aloitukseen.

Näin pysyt ihonhoitoon liittyvissä uudenvuoden-lupauksissasi

Luultavasti moni meistä on vähentänyt ehostamiseen kuluvaa aikaa viime vuonna, kun olemme pääsääntöisesti istuneet kotikonttorilla ja pysyneet kotisohvilla.

Kuinka Oslo Skin Lab -jäsenyys toimii?

Me Oslo Skin Labilla uskomme, että rutiinit ovat ihonhoidossa tärkeitä. Juuri tästä syystä haluamme tarjota The Solution -kollageenivalmisteen säännöllistä käyttöä helpottavana palveluna, ilman velvoitteita ja aina vähintään 30% alennuksella.

Magicpoks: kollageenijauhe osana ihonhoitoa

Vieraskynäartikkeli: @magicpoks nimellä tunnettu vaikuttaja Maj Kajasmaa on käyttänyt The Solution™ -kollageenia jo useamman vuoden. Lue Majn kokemuksia kollageenijauheesta ihonhoidossa.

Kurpitsalatte

Kurpitsakausi on täällä! Kurpitsa on monikäyttöinen raaka-aine ja kurpitsasosetta voi hyödyntää lukuisilla tavoilla. Tässä kurpitsalla maustetussa latessa on mukana kurpitsan soseutettua maltoa ja mikä parasta, tämä juoma on täyttävä ja vähäkalorinen. Lisää mukaan päivittäinen The Solution -annoksesi ja nauti syksyn herkusta samalla kun hoidat ihoasi. Kauhean kätevää!

Kaunistava kukkakaalikeitto

Tiesitkö, että kukkakaali on kaunistava superruoka? Kukkakaali sisältää monia erilaisia ​​vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka tukevat terveyttäsi sekä sisältä että ulkoa. Jos haluat hyödyntää tätä moneen taipuvaa kasvista, kokeile nopeaa ja yksinkertaista kukkakaalikeittoreseptiä, joka pitää sinut lämpimänä ja hehkeänä siirtyessämme kylmiin iltoihin.

Martina Aitolehti: Näin hoidan ihoani

Terveellisen elämän puolestapuhuja, personal trainer, hyvinvointi- ja ravitsemusvalmentaja Martina Aitolehti (39) on käyttänyt The Solution kollageenia jo useamman vuoden ja siitä onkin muodostunut tärkeä osa hänen päivittäistä ihonhoitorutiiniaan. Martina uskoo hyvän olon muodostuvan kokonaisvaltaisesti eri elämänalueiden balanssista. Mitä tämä tarkoittaa ihon hoidon kannalta? Kysyimme Martinalta hänen tärkeimmistä ihonhoitorutiineistaan ja tiedustelimme onko jotain, mistä hän vinkkaisi nyt nuoremmalle itselleen.

The Solution™ on voittanut useita kansainvälisiä palkintoja

Vuonna 2017 lanseerattu The Solution™ Beauty Collagen -kollageenilisä on niittänyt menestystä kansainvälisesti ja tällä hetkellä Oslo Skin Lab myy tuotetta jo yli kymmenessä maassa. Tuote on nostettu esiin lukuisissa julkaisuissa, asetettu ehdolle ja palkittu monien eri tahojen osalta - se on saavuttanut useita kansainvälistä kauneusalan palkintoja ja tunnustuksia.

Kollageenirutiini - ihonhoitorutiini, joka hoituu lähes huomaamatta

Ihonhoito, niin kuin muutkin hyvät rutiinit, edellyttävät hieman säännöllisyyttä ja kärsivällisyyttä juurtuakseen pysyviksi tavoiksi. Jotta kollageenin vaikutukset voisi kirjaimellisesti tuntea nahoissaan, on sitä muistettava käyttää päivittäin pitkäjänteisesti.

Marta Valtovirta

Premium naistenvaatemerkin Hálon perustaja, Marta Valtovirta on täysipäiväinen yrittäjä ja kolmen lapsen äiti. Marta innostui kokeilemaan The Solution -valmistetta ihonhoitonsa tehostamiseksi kiireisen arjen keskellä. Marta kertoi meille hieman yrittäjydestä, sekä itsestä huolehtimisen tärkeydestä ruuhkavuosien keskellä.

Asiakaskokemuksia – Toimiiko kollageenijauhe ihonhoidossa?

Pyysimme eri-ikäisiä asiakkaitamme kertomaan omin sanoin, millaisia kokemuksia heillä on The Solution™ -kollageenin käytöstä. Mitä hyötyä kollageenista on iholle?

Oslo Skin Labin perustaja Cecilie Nordstrøm uskoo kollageenin tehoon ja sisäisen ihonhoidon tärkeyteen

- On itsestään selvää, että se mitä syömme vaikuttaa ihoomme. Iho tarvitsee oikeaa ravintoa, jotta se voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla", sanoo Cecilie Nordstrøm, nainen suositun The Solution™- kollageenin takana.

Saara Sahrmanin kasvolihasharjoitteet

Pilatesohjaaja Saara Sahrmanin kehittämä kehonhuoltomenetelmä SaSS on lyhenne sanoista Sporting art Saara Sahrman ja se kuvastaa Saaran tapaa mieltää keho instrumentiksi. Myös kasvojen alueen lihakset tarvitsevat säännöllistä lihashuoltoa pysyäkseen kimmoisina ja nuorekkaina. Kasvojen harjoittelussa tukipilarit ovat tehokas palleahengitys ja keskustankäyttö, jotka kytkeytyvät niin venytyksiin kuin pään alueen lihaskuntoliikkeisiinkin. Harjoitteita suositellaan tehtäväksi kerran päivässä 3-5 päivänä viikossa.

Kollageenijauhe testissä. Mikä muuttui ja mitä ihoanalyysi kertoi?

Kollageenijauhe testissä: Mikä muuttui ja mitä ihoanalyysi kertoi?

Pilates-ohjaaja Saara Sahrman: vanheneminen on helpottavaa!

Saara Sahrman on pilates-ohjaaja, musiikkipedagogi ja Turussa sijaitsevan Sporting Art Studion omistaja. Saara on kehittänyt SaSS -kehonhallintamenetelmän ja työssään opettaa kehonhallintaa modernilla tietämyksellä, intuitiivisesti, aina asiakkaan näkökulmasta. Saaran mielestä on tärkeää, että hyvä olo näkyy ulospäin.

Silke Grane: Vuoden jälkeen tulokset paranivat entisestään

49- vuotiaan Silke Granen ensimmäisestä ihoanalyysista on vierähtänyt aikaa jo yli vuosi. Ensimmäinen analyysi toteutettiin Silken käytettyä Oslo Skin Labin The Solution™- kollageenivalmistetta kahden kuukauden ajan, ja se paljasti ryppyjen syvyyden vähentyneen huikeat 51 prosenttia. – En ollut uskoa silmiäni, kun kakkoskierroksen analyysi kertoi ihon koostumuksen parantuneen vielä entisestään, sanoo Silke.

Silvany Bricen: Terve iho tulee sisältä

Silvany Bricen (46) on norjalaisen ’The Beauty Edit’ -blogin pitäjä. Blogisaan hän jakaa lukijoidensa kanssa parhaat ihonhoito- ja kauneusvinkit.

Jennin smoothie-resepti

Jenni Alexandrova aloitti äskettäin juontotehtävät Radio Aallon aamussa ja tämän myötä aamu alkaa arkisin jo klo 04.00. Viikonloppusin Jenni kuitenkin keskittyy itsensä hemmottelemiseen.

Miten ihosi voi kesän jälkeen?

Takana on pitkä, kuuma ja kesä moni meistä vietti sen auringosta nauttien. Vaikka tiedämme, että ihon suojaaminen auringolta on tärkeää, viimeistään nyt huomaamme, miten tärkeää se on. Kylpyhuoneen valossa monille valitettavasti paljastuu totuus päivettyneestä ihosta: juonteet ja rypyt saattavat olla entistä näkyvämpiä.

Jenni Ukkonen: Kollageenivalmisteesta tuli helposti osa aamurutiinia

Jenni Ukkonen totesi kollageenilisän käytön helpoksi tavaksi pitää huolta ihosta.

Jutta Hirsimäki pitää kiinni rutiineista

Hyvinvoinnista, kauneudesta ja tyylistä kirjoittava Jutta Hirsimäki pohdiskelee blogissaan aikuistumista. Kolmekymppinen bloggaaja on pikkuhiljaa havainnut ikääntymisen alkavan näkyä myös ihossaan.

Kokonaisvaltainen kauneudenhoito kannattaa!

Hurmaava mainoskasvomme bloggaaja, radiojuontaja ja TV-kasvo Jenni Alexandrova 38, on vakiinnuttanut The Solution-kollageenilisän omiin kauneusrutiineihinsa.

Kauneus syntyy valinnoista

Suosittu bloggaaja Anna Saivosalmi testasi Oslo Skin Labin The Solution™ - kollageenijauhetta kaksi kuukautta. Aluksi skeptinen Anna vakuuttui lopullisesti nähtyään ihossa tapahtuneet muutokset ihoanalyysissa.

Silke Grane: Iho ei valehtele!

Tanskalainen Silke Grane on 47-vuotias kauneuden ammattilainen ja työskennellyt alalla jo kaksikymmentä vuotta. Silke pääsi kokeilemaan The Solution™ -kollageenivalmistetta ja yllättyi tuloksista niin kuin moni muukin tuotetta kokeillut.

The Solution™ ehdolla Costume-lehden Kauneussuosikiksi!

The Solution™ Beauty Collagen -valmiste on ehdolla muotilehti Costumen kauneudenhoidon suosikkituotteeksi.

Kollageeni toimii ihon kantavana rakenteena

”Kun näimme säännöllisellä hydrolysoidun kollageenin nauttimisella saavutetut tulokset, päätimme ottaa valmisteen myyntiin myös hoitoloihimme”, kertoo Anne Berit Eide, ihoterapeutti ja norjalaisen Oslo Hudpleieklinikk -ihonhoitoklinikan perustaja.

Ihoa kannattaa buustata sisäisesti

Me kaikki tiedämme, että ravinnolla on vaikutus hyvinvointiimme ja ulkonäköömme. Tasapainoinen ja terveellinen ruokavalio on avain terveeseen elämään, ja se luo myös pohjan hyvinvoivalle ja freesille iholle.

Hilden ihonhoitovinkit

Pyysimme norjalaista stylista Hilde Ottemia jakamaan parhaat kaundeudenhoitovinkkinsä aikuisille naisille.

Antioksidantit suojaavat ihoa ikääntymiseltä

Antioksidantit ovat elimistön keino torjua hapettumista ja suojata soluja ja myös ihoa ennenaikaiselta vanhenemiselta.

Read more

Herkkusmoothiet iholle

Ihoa on syytä ravita myös sisältäpäin. Nämä smoothiet ovat terveellisiä ja ravitsevia, täynnä vitamiineja ja kivennäisaineita, ja samalla erityisen helliviä iholle. Smoothiejuoma sopii hyvin aamupalaksi, brunssille tai välipalaksi ja saa ihosi hehkumaan!

Kollageenipeptidit ihon avuksi

Kollageenituotteita on monenlaisia, oikeaan tyyppiin ja laatuun kannattaa panostaa.