RS483_OSL_0521_54085_W-Article_1140x600.jpg

Kollageenirutiini - ihonhoitorutiini, joka hoituu lähes huomaamatta

Ihonhoito, niin kuin muutkin hyvät rutiinit, edellyttävät hieman säännöllisyyttä ja kärsivällisyyttä juurtuakseen pysyviksi tavoiksi. Jotta kollageenin vaikutukset voisi kirjaimellisesti tuntea nahoissaan, on sitä muistettava käyttää päivittäin pitkäjänteisesti.

 

Toisille uusien tapojen opettelu on helppoa, kun taas toisten kollageeniannokset tuppaavat unohtumaan tämän tästä, vaikka parhaansa yrittäisikin. Mikä siis avuksi, jos uusi ihonhoitorutiini ei millään meinaa juurtua osaksi arkea?

1. Valitse itsellesi helpoin keino toteuttaa uutta tapaa. Uusien toimintatapojen tuominen osaksi arkea voi helpottaa tunnistamalla ja poistamalla jo etukäteen ne esteet, jotka todennäköisesti tekisivät tavan noudattamisesta sinulle vaikeaa. Toisinaan sinänsä mitättömiltäkin tuntuvat asiat voivat kaataa uuden tavan syntymisen, joten itselleen helpoimman toteutustavan etsiminen kannattaa. Jos esimerkiksi tiedät aamujesi olevan aina yhtä hulinaa, pakkaa muutama annospussi vaikkapa lompakkoosi tai käsilaukkuusi, niin se on mukanasi aina silloin, kun sen muistat.

2.Yhdistä tapa johonkin asiaan, jonka teet muutenkin. Tapa tarvitsee muodostuakseen “sytyttimen” – vihjeen, joka kertoo muistillesi, että on aika toimia tietyllä tavalla. Kun toistokertoja on alla tarpeeksi, tapahtuu toiminta usein niin automaattisesti, ettei siihen edes kiinnitä erityisemmin huomiota. Siksi uusi tapa kannattaa yhdistää näihin jo muodostuneisiin rutiineihin: ne toistuvat arjessa automaattisesti ja toimivat siten luotettavina sytyttiminä uudelle tavalle.

Hyviä vihjeitä/sytyttimiä voivat olla esimerkiksi ajankohta, paikka tai välittömästi ennen uutta tapaa toistuva toiminta. Monet pitkäaikaisista The Solution™ -kollageenin käyttäjistä kertovatkin sekoittavansa kollageenin välittömästi veteen tai mehuun aamulla herättyään ja hörppäävänsä sen juuri ennen aamiaista. Toiset taas nappaavat yksittäispakkauksen mukaansa ja sekoittavat sen päivän ensimmäiseen kahvikupposeen heti työpaikalleen saavuttuaan. Kun vihje toistuu samankaltaisena päivästä toiseen, on se helposti yhdistettävissä uuteen toistuvaan toimintaan.

3. Palkitse itsesi uuden tavan noudattamisesta. Uuden tavan toistamiseen motivoituu, kun uskoo hyötyvänsä sen noudattamisesta. Itsensä palkitseminen auttaa kiinnittämään tavan toistuvaksi osaksi arkea. Ajan myötä erityistä palkintoa ei välttämättä enää edes tarvita, kun tapa on muodostunut automaattiseksi toimintamalliksi.

Motivoidumme kukin erilaisista palkinnoista, ja siksi tärkeää onkin pohtia, millainen kannustin toimii juuri itselle. Esimerkiksi The Solution™ -kollageenin käyttäjistä osa saattaa pitää palkitsevana lopputulosta: kimmoisamman ja sileämmän ihon ajattelu voi siis toimia palkintoja jo yksistään. Toiset taas kaipaavat pieniä palkintoja päivittäin, ja yhdistävät siksi kollageenijauheen nauttimisen esimerkiksi rauhalliseen kahvihetkeen vaikkapa lempikirjan tai – blogin parissa.

4. Hyödynnä teknologiaa. Tämä on kenties helpoin ja itsestäänselvin vinkki – ja silti jää monelta kokeilematta. Useimmat meistä ovat erottamattomia puhelimen kanssa, joten sitä kannattaa hyödyntää myös uusien tapojen opetteluun. Ota käyttöön hälytys- tai muistutustoiminto, jonka ajastat kertomaan kun on aika ottaa päivän kollageeniannos. Kun mietit sopivaa ajankohtaa päivästä, voit käyttää edellä mainittuja ohjeita: valitse aika jolloin kollageenin ottaminen on helppoa toteuttaa, tai yhdistä se johonkin muuhun rutiinin, jonka myös tekisit samaan aikaan.

Vaikka aluksi uuden tavan omaksuminen voi tuntua vaikealta, muutaman viikon päästä alkaa jo helpottaa. Ennen kuin huomaatkaan, päivittäisestä kollageeniannoksen nauttimisesta on tullut rutiini, joka hoituu lähes automaattisesti ja vie vai hetken – siis maailman helpoin ihonhoitorutiini.