OSL_WA_Lottery_Cecilie_1140x600_0622_NO.jpg

Juhlavuoden haastattelu

Oslo Skin Lab lanseerasi The Solution™ -kollageenin Pohjoismaissa viisi vuotta sitten, ja sen jälkeen on tapahtunut paljon. Mistä kaikki alkoi? Tapaa Oslo Skin Labin perustaja!

Oslo Skin Lab lanseerasi The Solution™ -kollageenin Pohjoismaissa viisi vuotta sitten, ja sen jälkeen on tapahtunut paljon. Yrityksen perustaja ja CMO, Cecilie Nordstrøm, avaa brändin perustamisprosessia ja matkalla olleita esteitä - sekä tulevaisuuden suunnitelmia.

Ainesosia, joilla on todistettu vaikutus 

Unelma sai alkunsa jo vuonna 2015, tarkoituksena löytää ainesosa, joka voisi auttaa ihon ikääntymistä vastaan. Taustalla oli pitkälti omakohtaiset syyt - Cecilie alkoi huomata itsessään erilaisia ​​ikääntymisen merkkejä. Hänellä oli jo entuudestaan laaja kokemus lisäravinteiden kanssa työskentelystä, ja hän tiesi millaisia tuloksia tiettyjen ravintoaineiden säännöllisellä nauttimisella voidaan ajan myötä saavuttaa. Ongelmana oli tutkimusten puute - kauneusteollisuus ei toimi yhtä tiukan säätelykehyksen alaisena kuin terveystuotteet, ja siksi alalla oli vain vähän perusteellista tutkimusta. Näin ollen kesti aikaa löytää ainesosa, jolla on todistettu vaikutus. 

Jossain vaiheessa olimme lähellä luovuttamista. Itse asiassa on olemassa kymmeniä ainesosia, joilla väitetään olevan vaikutusta, mutta jotka on todistettu vain testiryhmissä. Tietysti on mahdollista, että monet näistä tuotteista todella tehoavat, mutta todisteet eivät ole tarpeeksi vankkoja, jos ne eivät ole käyneet läpi niin sanottua "kultastandardia" tutkimusten suhteen, eli lumekontrolloituja, kaksoissokkoutettuja ja satunnaistettuja tutkimuksia. Se on sama menetelmä, jota käytetään lääketieteen tutkimuksissa, ja se huomioi monet asiat, jotka vaikuttavat ihon kuntoon", Cecilie kertoo.

Tammikuussa 2017 pääsimme vihdoin lanseeraamaan The Solution™ Beauty Collagen -kollageenijauheen, jossa on hydrolysoituja kollageenipeptidejä. Patentoitu prosessi ja useat tutkimustulokset eivät jättäneet epäilystäkään - näiden kollegapeptidien säännöllisellä saannilla on todellista vaikutusta ihon ikääntymisprosessissa.

RS138_OSL_solution_12849_W-Article_1140x600.jpg

Menestys tuo myös kritiikkiä

"Tunsin suunnatonta ylpeyttä lanseeratessa tuotetta, koska minusta tuntui, että esittelemme jotain ainutlaatuista, mikä puuttui iholle tarjottavien tuotteiden viidakosta. The Solution -kollageenilla on ominaisuuksia, jotka erottuvat joukosta - luonnollinen ainesosa, joka antaa luonnollisen tuloksen ja on erittäin helppo käyttää. Yksinkertaisesti loistava vaihtoehto niille, jotka ovat kaltaisiani - jotka arvostavat vanhentuessaan monia asioita ja haluavat ikääntyä kauniisti. Tässä yhteydessä olemme lanseeranneet termin "slow-aging", koska se on mielestämme oikeampi ja rehellisempi termi, kuin puhua ikääntymisen estämisestä. Emme voi, emmekä aio kääntää aikaa kokonaan taaksepäin."

OSL_Grey_Slow_aging_W-Article_1140x600.jpg

"Toimme tuotteen markkinoille hyvään aikaan. Trendit olivat kääntymässä ja monet alkoivat kiinnostua luonnollisempia tuloksia tuottavasta ihonhoidosta - usean vuoden jälkeen. Monet heistä, jotka halusivat kulkea tätä uutta suuntausta kohti, ottivat Oslo Skin Labin vastaan suurella innolla." 

Lanseerauksen jälkeen tiimi alkoi etsiä vaikuttajia ja lähettiläitä testaamaan The Solutionia. Tutkimukset olivat vakaita, mutta Cecilie halusi myös löytää tapoja mitata tuloksia itse. Voidaanko tehokuutta osoittaa ”ennen ja jälkeen” -kuvilla? Tämä idea päätyi yhteistyöhön Oslo Skin Care Clinicin kanssa, jolla oli VISIA-ihoskanneri - edistynyt valokuvajärjestelmä, jota käytetään perusteelliseen ihoanalyysiin ja jolla voidaan mitata muun muassa juonteiden määrää ja syvyyttä. Ensimmäisen vaikuttajan kohdalla jännitys oli suuri - onko todella mahdollista saada mitattavaa parannusta ihossa kahdeksan viikon jälkeen?

"Pakko myöntää, että olin hermostunut. Koko suunnitelma oli täysin läpinäkyvä. Vaikuttaja jakoi ”ennen” -kuvia seuraajilleen ja lupasi palata jälkikuvien kanssa kahdeksan viikon kuluttua. Se oli todella suuri riski - hän saattoi pahimmassa tapauksessa saada tuotteen käytön myötä kehnommat tulokset kuin alussa, mutta minulle oli myös tärkeää tietää, että voimme lunastaa lupauksemme. Oli siis helpotus, kun hän pystyi osoittamaan ryppyjen madaltuneen yli 30% – en unohda sitä koskaan. Lisäksi meillä oli useita koehenkilöitä menossa ihoanalyysiin, ja yksi kerrallaan he palasivat samanlaisilla tuloksilla - siitä tiesin, että tällä kollageenilla on erityisiä ominaisuuksia ja se todella toimii!"   

rs72_solution_9853_w-article_1140x600.jpg

"Tieteelliset tutkimukset ovat toki jo itsessään riittävä todiste vaikutuksesta, mutta oli mukavaa nähdä, että jokaisella skannaukseen lähetetyllä näkyi myös tuotteen vaikutukset ihossa." 

“Olin siis todella yllättynyt, kun saimme ensimmäisen kerran kritiikkiä tuotteestamme ja oli sääli huomata, että kriitikot eivät selvästikään olleet perehtyneet viittaamiimme tuloksia tukeviin dokumentaatioihin. Meillä on itse asiassa vankkaa näyttöä siitä, mitä väitämme viestinnässämme, ja siksi erotumme positiivisesti markkinoilla. Lisäksi huomasin myös, että tähän liittyy riskinsä - monet saattavat provosoitua siitä, että joku yrittää näyttää parhaalta itseltään - ikääntymisestä huolimatta."

Arvosteluiden määrä on kuitenkin vähäisiä, ja uskollisten asiakkaiden määrä kasvaa jatkuvasti. Viiden vuoden aikana Oslo Skin Lab on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa yli 10 maassa ja lisää on tulossa. The Solution™ -kollageeni on myös ollut ehdolla ja voittanut monia palkintoja, ​​kuten Harper's Bazaar, Vogue, Cosmopolitan, Costume jne.

OSL_awards_stories_1140x600_1121.jpg

Olemme vahva ja hyvä tiimi, mutta vain aidosto tehokas tuote voi kasvaa tällä tavalla viidessä vuodessa. Uskon todella niin." 

Tulevaisuudensuunnitelmat Oslo Skin Labin suhteen? 

"Oslo Skin Labin maantieteellisen leviämisen lisäksi suunnittelemme tälle vuodelle uusia tuotelanseerauksia. Toinen painopiste on tehdä enemmän uskollisten asiakkaiden hyväksi. Viisivuotisjuhlamme yhteydessä jaamme arvontalippuja kaikille aktiivisille asiakkille joka kuukausi loppuvuoden ajan. Arvonnassa voi voittaa todella mahtavia palkintoja."

"Tämän vuoden suurin tapahtuma on kuitenkin ollut lanseeraus Yhdysvalloissa. Markkinoiden suurista kilpailijoista huolimatta brändi on jo herättänyt suurta kiinnostusta vastuullisuuden ja osoitettujen vaikutusten ansiosta."

"En voisi olla ylpeämpi – en todellakaan osannut kuvitella, että näin lyhyessä ajassa valloittaisimme suuren osan Eurooppaa ja nyt myös Yhdysvallat. Monella tapaa minusta tuntuu, että tästä se kaikki vasta alkaa...", sanoo perustaja ja CMO Cecilie Nordstrøm.